Blogit
Blogisti on 36-vuotias tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän harrastaa yhteiskunnallista kirjallisuutta, kotimaista musiikkia ja intialaisen ruuan kokkausta.
Niinistö näyttää esimerkkiä?
4.2.2010 klo 23.45
Sauli Niinistö otti lopulta nuijan kauniiseen käteen ja lopetti kiukuttelunsa puhemiesvaalin surkeasta tuloksesta.
Kuten jo edellisessä blogissani ounastelin, Niinistö sai historiallisesti varmasti huonoimman äänestystuloksen mitä puhemies on eduskunnassa koskaan saanut.
Tulos on siinä mielessä huvittava, että virallisesti ehdolla ei ollut kuin Niinistö. Miksi tällainen muodollinen äänestys edes tarvitaan?
Monia kansanedustajia ahdisti, kun olisi ollut pakko äänestää Niinistöä. Luonto sanoi silti jotakin muuta.
Niinistö ei ansainnut eduskunnan enemmistön luottamusta. Omatkin taisivat äänestää vain velvollisuudesta.
Julkisuudessa on ehditty jo esittää arvioita puhemiesvaalin tuloksesta.
Kansa ja kokoomuksen eduskuntaryhmä ovat luonnollisesti sitä mieltä, että puhemiesvaalissa protestointi oli pelleilyä. Jotkut ovat puhuneet demokratian kriisistä.
Demokratian kriisi kuulostaa tarpeeksi pelottavalle. MTV3:n vaaliasiantuntija, tyylikkäästi pukeutuva Kimmo Grönlundkin tiesi kertoa, ettei parlamentarismin toimiminen ole sama kuin demokratian kriisi.
Kansanedustajat äänestävät taitojensa ja tietojensa mukaan eduskuntaäänestyksissä. Ainakin periaatteessa heidän pitäisi olla keskivertokansalaista fiksumpia hoitamaan yhteisiä asioita, jotta kansa vapautuisi muihin töihin.
Kansan osaksi parlamentarismissa jää vain äänestää vaaleissa, valita edustajat Arkadianmäelle. Puhemiehen ja ministerien valinta on korkeamman kädessä. Ei kai kukaan suoraa demokratiaa ole haluamassa tai antiikin Kreikan torikokouksia?
Ihme ettei joku tietämättömyyttään ehdottanut eduskunnan hajottamista, uusia vaaleja, hallitukselle välikysymystä tai niiden kansanedustajien erottamista, jotka suljetussa lippuäänestyksessä eivät Niinistöä äänestäneet.
Osasyy tiistain äänestystulokseen olivat menneet ja tulevat presidentinvaalit. Monia on ärsyttänyt Niinistön tapa tehdä eduskunnan puhemiehenä presidentinvaalin imagokampanjaa. Niinistön puhemiestietä ei helpottanut tasavallan presidentti Tarja Halosen sunnuntainen haastattelu Hesarissa, jossa hän kertoi kokoomuksen olevan hänelle vieläkin katkera vuoden 2006 vaaleista.
Ehkä sittenkin pahimmalle tuntuu Niinistön tapa höynäyttää kansaa. Kohta köyhinkin kuvittelee kokoomuslaisen Sauli Niinistön olevan oikeasti työväen puhemies, kun tämä paheksuu eduskunnan rahankäyttöä. Jotain rajaa tulisi mielikuvapolitikointiinkin saada.
Toinen argumentti, joka tuoksahtaa on, että eduskunnan tulisi näyttää esimerkkiä säästötalkoissa. Tämä selitys on itse asiassa tällä viikolla keksitty tekosyy. Niinistö halusi ministeriaikoinaan leikkiä olevansa uusi Iiro Viinanen. Levy on jäänyt pahasti päälle puhemieskaudellakin.
Kun asiaa ajattelee eduskunnassa työskentelevien kannalta, tulee mieleen toisenlainen esimerkin näyttäminen mitä sopisi myös puhemiehelle. Kun puhutaan eläkeiän nostamisesta, on peräänkuulutettu hyvää henkeä työpaikoilla ja ihmisläheisempää johtajuutta. Eikö Sauli Niinistö voisi näyttää hyvää esimerkkiä myös johtajana eikä vain säästäjänä?
Niinistö taitaa olla valitettavan vieraantunut alaistensa todellisuudesta. Hän ei tainnut todella tietää, että hänen toimintaansa puhemiehenä on eduskunnassa kritisoitu. Tiistaina hän joutui toteamaan, että olisi toivonut eduskuntaryhmän johtajilta palautetta jo aiemmin.
Valtiomiehen on turha toivoa suoraa palautetta toisilta poliitikoilta, varsinkin jos hän haluaa mieluiten kuunnella vain kansan "vitsi sä oot söpö"-palautetta.
Blogistin edelliset aiheet:
1.9.2010 klo 20.48
Kommentteja 2 kpl
29.8.2010 klo 11.04
4.7.2010 klo 21.01
24.6.2010 klo 13.12
20.6.2010 klo 23.22
Kommentteja 1 kpl
17.6.2010 klo 14.13
12.6.2010 klo 23.29
6.6.2010 klo 23.38
Kommentteja 1 kpl
1.6.2010 klo 13.33
30.5.2010 klo 21.20
Uutiset
KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06
Apila TV
STT
Luetuimmat
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
UUTINEN
Keskustassa ällistellään Halosen UKK-puhetta
3.9.2010 klo 21.58
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
UUTINEN
Kalli vaatii SDP:n tilille Kreikka-äänestyksestä
7.9.2010 klo 4.00
UUTINEN
Kääriäinen kaipaa kekkoslaista osaamista nykypolitiikkaan
5.9.2010 klo 13.15
UUTINEN
Kiviniemi: Otin sen vain jonkinlaisena toteamuksena
4.9.2010 klo 11.28
UUTINEN
HS valjasti Urho Kekkosen vetämään Nato-rattaita
7.9.2010 klo 9.37
UUTINEN
"HS:n päätoimittajalla paljon opiskeltavaa ulkopolitiikasta"
8.9.2010 klo 11.16
UUTINEN
Katainen ja Kiviniemi pääministeripörssin kärkipari
6.9.2010 klo 10.58
UUTINEN
Eduskunta myöntää ensityönään eron Vanhaselle
6.9.2010 klo 16.15
Uutisviikko
Blogit
Pääkirjoitus
Mielipiteet


Kannanotot
YLEISÖLTÄ
Työelämässä viihtymistä ja jaksamista parannettava
10.9.2010 klo 11.14
VERKONPAIKKAAJA
Hiilenmusta syksy ja kuutamoviljelyä
9.9.2010 klo 15.44
KOLUMNI
Sahlinin nousu tai tuho
8.9.2010 klo 10.27
YLEISÖLTÄ
Korkovähennysoikeutta ei pidä heikentää
8.9.2010 klo 10.11
YLEISÖLTÄ
Vihreät haluaa katkaista maanpuolustuksen selän
4.9.2010 klo 13.19
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
YLEISÖLTÄ
Viljelijän tulotaso on turvattava
4.9.2010 klo 8.00
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
VERKONPAIKKAAJA
Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?
2.9.2010 klo 16.19
BLOGI
Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48


Tulosta