Blogit

Blogisti on 36-vuotias tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän harrastaa yhteiskunnallista kirjallisuutta, kotimaista musiikkia ja intialaisen ruuan kokkausta.


Median Mikaelit

21.2.2010 klo 16.54

Torstaina Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Nokia-taustainen Lauri Kivinen. Hänet valittiin ammattitaustansa perusteella eikä hänen 70-luvun seikkailuillaan kokoomusnuorissa ollut vaikutusta suuntaan tai toiseen.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma syytti tuoreeltaan keskusta-kollegaansa Timo Kallia kun Mikael Jungneria ei valittu enää jatkamaan Ylen johdossa. Kallihan vaati Matti Vanhasen lautakasakohun aikana, että Jungnerin pitäisi erota. Hän ei kuitenkaan tajunnut vetää ajoissa johtopäätöksiä.
 
Toisaalta Jungnerhan oli valittu tehtäväänsä SDP:n jäsenkirjan perusteella, niin ei hänellä ollut myöskään perinteistä yritysjohtajan velvollisuutta erota tehtävästään.
 
Jungner itse oli Heinäluoman kanssa eri mieltä, eikä uskonut, että hänet laitettiin syrjään poliittisin perustein. Kivisen valintaa oli YLE:n hallituksessa tekemässä poliitikkotaustaisista vain SDP:n Jouni Backman ja keskustan Maria Kaisa Aula.
 
Joka tapauksessa keskustalle on tärkeää valvoa, että Yleisradiossa näkyy ja kuuluu tasapuolisesti maakuntien ääni, eikä siitä tule vain yhtä lisä-äänitorvea Etelän Mediaan Kivisen kaudellakaan.
 
Myönteinen uutinen mediakentässä on Mikael Pentikäisen valinta Helsingin Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Päätoimittajan isä, professori Juha Pentikäinen, oli aikoinaan 1980-luvulla jopa keskustan varapuheenjohtaja.
 
Lienee kuitenkin parempi ettei Pentikäisen valinnalla hehkuteta liikaa, ettei uudelle päätoimittajalle tulee liian suurta tarvetta todistaa olevansa nykyisin ei-keskustalainen.
 
Sen sijaan Johannes Alarannan ehdotus, että Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen lähtisi tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta, on hyvä ajatus. Hänessä yhdistyisi monta sellaista ominaisuutta, mille olisi kysyntää: tuoreus, nuoruus, kansainvälisyys, ryvettymättömyys jne.
 
Pentikäinen olisi uskottava haastaja SDP:n ja kokoomuksen alle nelikymppisille puheenjohtajille. Kenties hän kykenisi ottamaan vaikka pääministeriyden vastaan lennosta vaikkei kansanedustaja tai ministeri olekaan.
 
Joka tapauksessa yllätysnimiä kaivataan vielä hämmentämään keskustan puheenjohtajasoppaa. Mauri Pekkarisen ja Anneli Jäätteenmäen ehdokkuuksia odotellaan myös.


Lukijoiden kommentit:

Kommentointi on päättynyt.

(Guest)

22.2.2010 klo 13.07

YLE sai ammattimiehen luomaan tulevaisuutta julkiseksi sanotulle tiedotusvälineelle. Olisi lopultakin saatava tietää, mikä on julkinen tiedotusväline. 1960-luvun lopulla Kalevi Sorsa sanoi demarien tilaisuudessa, ettei ole hätää, kun YLE on heidän. Lautakasatemppu oli tätä viimeistä valtaan takertumista. YLE:ssä eletään kaikkien kansalaisten rahoilla. Ei enää antennien ulkomaille myynnin kaltaisia toimia. Ohjelmien tasossakin on korjaamisen varaa.


Blogistin edelliset aiheet:


Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48
Kommentteja 2 kpl

Maailmanmestarit
29.8.2010 klo 11.04

Ihmevoimalat
4.7.2010 klo 21.01

Yllätys yllätys
24.6.2010 klo 13.12

Suomen kuninkaalliset
20.6.2010 klo 23.22
Kommentteja 1 kpl

Kansallispukuja ja kotelomekkoja
17.6.2010 klo 14.13

Luottamuksen ja yhteistyön voitto
12.6.2010 klo 23.29

Vaikeneminen kultaa?
6.6.2010 klo 23.38
Kommentteja 1 kpl

Hellää huolenpitoa Keskustasta
1.6.2010 klo 13.33

Keskivertoa kaikki on vaan
30.5.2010 klo 21.20

1 2 3 4 5 ...

Uutiset

KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06

Apila TV

STT

Luetuimmat

Uutisviikko