Blogit
Blogisti on 36-vuotias tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän harrastaa yhteiskunnallista kirjallisuutta, kotimaista musiikkia ja intialaisen ruuan kokkausta.
Kirkko- ja puoluekansaa
17.3.2010 klo 19.31
Tiistaina Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto ilmoitti, että hän on jättänyt erokirjeen tehtävistään. Aalto on tullut tunnetuksi julkisuudessa, kun hän on ollut ns. sukupuolen korjausleikkauksessa.
Aalto sanoi eronsa syyksi, ettei ole pystynyt rakentamaan riittävää yhteyttä ja luottamusta viran hoitamiseen leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittanee sitä, että yhteys on katkaistu toisesta päästä eikä hänen tahdostaan.
Uutistietojen mukaan Imatran seurakunnasta eronneiden määrä moninkertaistui viime vuonna verrattuna aiempiin vuosiin. Kaikkiaan 581 ihmistä jätti Imatran seurakunnan vuonna 2009. Marja-Sisko tuotti siis kirkollista tappiota olemuksellaan.
Miksi ihmeessä kirjoitan poliittisen verkkolehteen kirkosta ja erilaisuudesta?
Löydän Aallon tapauksesta tuttuja piirteitä, joita ilmenee kaikkialla yhteiskunnassa.
Erilaisuuden sietäminen on koetuksella niin kouluissa, työpaikoilla kuin puolueissakin. Parempi ja helpompi olisi olla samanlainen kuin muut, varsinkin jos asiaan voi itse vaikuttaa. Pojan pitäisi olla poika ja tytön tyttö jne. Erilaisuudet murentavat turvallista maailmankuvaamme, joka rakentuu stereotypioille.
Johtohenkilöiden (esim. kirkkoherran, puoluejohtajan, kansanedustajan) ja heidän valitsijoiden välinen suhde on mielenkiintoinen. Ihmiset haluavat periaatteessa valita edustajikseen tai johtajikseen itsensä kaltaisia henkilöitä. Valintaperusteet voivat olla myös pinnallisia: Ulkonäön ja sukupuolen pitäisi olla ymmärryksen rajoissa.
Jos me oikeasti tietäisimme Jumalan sukupuolen ja ulkonäön, kannattaisimmeko hänen toivomuksiaan?
Mikäli miespapista tai -poliitikosta onkin tullut nainen ja jos hän on alkanut käyttää hametta, moni ajattelee, että koko hänen arvomaailmansa — ellei jopa koko mielenterveys — on järkkynyt.
Ts. mitä silmät näkee vain sen sydänkin ymmärtää, jos Juha Tapiota vähän muunnellaan.
Kun pomon sukupuoli vaihtuu matkan varrella, voiko häneen luottaa enää muissakaan asioissa?
Kirkkoherra ja poliitikko ovat ihmisiä. Toista ohjaa poliittinen ohjelma ja toista raamattu. Poliittiset ohjelmat kuten raamattukin ovat sen verran tulkinnanvaraisia läpysköjä, että suuri tila jää inhimilliselle arvioinnille. Poliitikon kuten kirkonmiehen tai -naisen suuruus mitataan juuri tässä, kuinka hyvin hän kykenee inhimillistä arviointia tekemään.
Eihän siihen vaadita kuin lukutaitoa, että ymmärtää mitä konkreettisesti tarkoittaa "älä tapa" tai "heikompiosaista pidettävä huolta". Mutta kuten elämä opettaa, tilanteet ovat usein monimutkaisempia käytännössä kuin oppikirjoissa. Sitähän on ihan hukassa, jos oma apostoli on vähän mies ja vähän nainen. Eihän ohjekirjassa kirjoitettu hybrideistä mitään.
Mutta entä sitten Imatran kirkosta eronneiden kyky tehdä inhimillistä arviointia ennakkoluulojensa keskellä? Tai entä kansalaisten kyky valita sopivat kansanedustajat eduskuntaan tietämättömyytensä keskellä? Tai keskustan puoluekokousväen pätevyys valita puolueelle seuraava puheenjohtaja ja pääministeri?
Mikä painoarvo valitsijoilla on sillä, että Mauri Pekkarinen on niin lyhyt ja Mari Kiviniemi on Helsingissä asuva nainen? Ja kuka jättää Paavo Väyrystä äänestämättä hänen silmiensä tähden?
Olisi liian rankkaa miettiä miten keskustalaiset reagoisivat, kun puolueen puheenjohtaja päättäisi vaihtaa sukupuolta.
Jotakin kansamme viisaudesta kertoo tohtori Kimmo Elon ja maisteri Lauri Rapelin tuore selvitys, jonka mukaan vain yksi kolmasosa kansalaisista tietää, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa. Ja vain reilu puolet täysikäisistä suomalaisista tietää kotikuntansa kaupunginjohtajan tai kunnanjohtajan nimen. Vain yksi kuudesta on perillä, mikä on hänen kunnallisveroprosenttinsa.
Kiinnostavaa olisi testata myös Imatran kirkosta eronneiden tietotasoa.
Blogistin edelliset aiheet:
1.9.2010 klo 20.48
Kommentteja 2 kpl
29.8.2010 klo 11.04
4.7.2010 klo 21.01
24.6.2010 klo 13.12
20.6.2010 klo 23.22
Kommentteja 1 kpl
17.6.2010 klo 14.13
12.6.2010 klo 23.29
6.6.2010 klo 23.38
Kommentteja 1 kpl
1.6.2010 klo 13.33
30.5.2010 klo 21.20
Uutiset
KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06
Apila TV
STT
Luetuimmat
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
UUTINEN
Keskustassa ällistellään Halosen UKK-puhetta
3.9.2010 klo 21.58
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
UUTINEN
Kalli vaatii SDP:n tilille Kreikka-äänestyksestä
7.9.2010 klo 4.00
UUTINEN
Kääriäinen kaipaa kekkoslaista osaamista nykypolitiikkaan
5.9.2010 klo 13.15
UUTINEN
Kiviniemi: Otin sen vain jonkinlaisena toteamuksena
4.9.2010 klo 11.28
UUTINEN
HS valjasti Urho Kekkosen vetämään Nato-rattaita
7.9.2010 klo 9.37
UUTINEN
"HS:n päätoimittajalla paljon opiskeltavaa ulkopolitiikasta"
8.9.2010 klo 11.16
UUTINEN
Katainen ja Kiviniemi pääministeripörssin kärkipari
6.9.2010 klo 10.58
UUTINEN
Eduskunta myöntää ensityönään eron Vanhaselle
6.9.2010 klo 16.15
Uutisviikko
Blogit
Pääkirjoitus
Mielipiteet


Kannanotot
YLEISÖLTÄ
Työelämässä viihtymistä ja jaksamista parannettava
10.9.2010 klo 11.14
VERKONPAIKKAAJA
Hiilenmusta syksy ja kuutamoviljelyä
9.9.2010 klo 15.44
KOLUMNI
Sahlinin nousu tai tuho
8.9.2010 klo 10.27
YLEISÖLTÄ
Korkovähennysoikeutta ei pidä heikentää
8.9.2010 klo 10.11
YLEISÖLTÄ
Vihreät haluaa katkaista maanpuolustuksen selän
4.9.2010 klo 13.19
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
YLEISÖLTÄ
Viljelijän tulotaso on turvattava
4.9.2010 klo 8.00
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
VERKONPAIKKAAJA
Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?
2.9.2010 klo 16.19
BLOGI
Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48


Tulosta
Lukijoiden kommentit:
J-M R (JMR)
Ehkä tosiaan olisi parempi jättää kirkollisten asioitten kommentointi, varsinkin, jos ei´halua nähdä asiaa kirkollisesta näkökulmasta.
Tero Mäenpää (tero.maenpaa)
Voi jeesus. Tätä mä vähän pelkäsinkin.