Blogit
Blogisti on Verkkoapilan päätoimittaja Mäntsälästä, joka työn ohessa harrastaa aikuisopiskelua ja talovelanmaksua.
Kalliomäki uutta hallitusta rakentamassa
SDP:n kansanedustaja Antti Kalliomäki rakenteli maanantain Uutispäivä Demarissa Suomen tasavaltaan uutta demarijohtoista hallitusta vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Kalliomäen visioissa maata johtaisi hallitus, missä olisivat demarien kumppaneina vasemmistoliitto, vihreät, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset ja RKP. Keskusta ja kokoomus muodostaisivat opposition.
Pitkän linjan demaripoliitikon puheet on julkisessa sanassa leimattu ”kesäpörriäiseksi”. Poliittiset hallitus- ja henkilöspekulaatiot ovat kesäisen journalismin suola, pippuri ja sokeri, kuten on tänä kesänä jälleen kerran nähty ennen Kalliomäenkin linjanvetoja. Pörinää ja surinaa politiikan ja puolueiden ympärillä on riittänyt.
Hallitusarkkitehti Kalliomäki ei nimennyt hallituksen pääministeriä, vaikka puoluekokoonpano on jo selvä. Joko hän pitää Jutta Urpilaisen pääministeriyttä selviönä tai sitten näkisi valtioneuvoston keulassa jonkun muun demarin.
No. Oletetaan kuitenkin, että se on verkkosukka-Urpilaisen ensimmäinen hallitus. Kalliomäen kaavailemalla hallituskoalitiolla on nykyeduskunnassa 98 kansanedustajaa. Demarivaikuttaja uskoo kansan karttuisan käden nostavan kuusikkohallituksen puoluekandidaattien edustajamäärän yli 101 paikan. Tällöin niillä olisi eduskunnan enemmistö.
Yleisradio julkaisi viime perjantaina puoluekannatusmittauksen. Kokoomus oli suurin 22,2 prosentin, keskusta toinen 19,7 prosentin ja SDP kolmas 19,3 prosentin kannatuksella. Muiden puolueiden osalta kunniataulukko oli vihreät 12,1, perussuomalaiset 8,1, vasemmistoliitto 7,9, kristillisdemokraatit 4,8, ja RKP 4,3 prosenttia. Ryhmä ”muut” sai 1,6 prosentin kannatuksen.
Kalliomäen kaavailemalla hallituskoalitiolla olisi 115 kansanedustajaa, jos eduskunnan 200 paikkaa jakaisi tuon Yleisradion kannatusmittauksen prosenttien pohjalta ja jättäen ulkopuolelle ryhmän ”muut”. Urpilaisen hallituksen rungon muodostaisivat sosiaalidemokraatit ja vihreät. SDP:llä olisi 39, vihreillä 25, vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla kummallakin 16, kristillisdemokraateilla kymmenen ja RKP:lla yhdeksän paikkaa. Opposition penkeiltä taas huikkisi 45 kokoomuslaista ja 40 keskustalaista kansanedustajaa.
Kalliomäen hallituskaavailut ovat näppärää kesäjournalismia – poliittista viihdettä. Hallituskuvioita ei kuitenkaan ratkota seipään varressa, vaan vaaleissa. Entisen valtiovarainministerin ja nykyisen oppositiopoliitikon olisi voinut olettaa ennemmin tarjoavan näin budjettiriihen alusviikkoina demarilääkkeitä taloustaantumaan ja antavan ohjeita hallituksen taloudenpidosta.
Blogistin edelliset aiheet:
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Blogit
Pääkirjoitus
Mielipiteet




Tulosta