Blogit
Blogisti on Verkkoapilan päätoimittaja Mäntsälästä, joka työn ohessa harrastaa aikuisopiskelua ja talovelanmaksua.
Pienen piirin arkkipiispa
11.3.2010 klo 22.40
Suomen evankelisluterilaisen kirkon uusi paimen valittiin tänään. Arkkipiispa Jukka Paarman seuraajaksi valittu nykyinen Turun piispa Kari Mäkinen aloittaa tehtävässä kesäkuussa. Mäkinen voitti arkkipiispavaalin toisella kierroksella professori Miikka Ruokasen äänin 593-582.
Evankelisluterilaista kirkkoa kutsutaan kansankirkoksi ja noin 5,35 miljoonasta suomalaisesta noin 80 prosenttia on sen jäseniä. Arkkipiispa on kirkon hallinnollinen johtaja ja suomalaisten uskonelämän hengellinen johtaja. Kirkon rivijäsenen näkökulmasta tuo jälkimmäinen – arvojohtajan – tehtävä on kaikkein tärkein.
Arkkipiispan valintaprosessissa kirkon rivijäsenille oli varattu katsomopaikat. Kirkon hengellisen johtajan valinnan teki 1 230 henkilön joukko, joka koostui papeista, kirkon työntekijöistä ja hiippakuntien luottamushenkilöistä. Kolme neljännestä kirkon päämiehen valitsijoista edusti Turun arkkihiippakuntaa. Uuden hengellisen johtajan valinnasta päätti siis loppupeleissä pieni piiri.
Miksi eivät kaikki evankelisluterilaisen kirkon tai edes vaaleilla valitut seurakuntien kirkkovaltuustojen jäsenet voisi olla valitsemassa uutta arkkipiispaa? Valitaanhan tässä maassa tasavallan presidenttikin suoralla kansanvaalilla.
Arkkipiispan valitsijajoukkoa olisi paikallaan laajentaa, sillä nykyisellään valta on harvojen käsissä. Kenties valinnan antaminen kirkkovaltuutettujen tai kaikkien kirkon jäsenten käsiin voisi innostaa ja motivoida heitä osallistumaan aktiivisesti niin seurakuntavaaleihin kuin seurakuntien ja koko kirkon kehittämistyöhön.
Ehkä suoraan arkkipiispavaaliin liittyy pelko, että valintaprosessista tulisi mediasirkus tai lupauskaruselli, missä hengen asiat jäisivät toissijaiseen rooliin ehdokkaiden pyrkiessä mielistelemään äänestäjiään ja sitä kautta takaamaan itselleen mahdollisimman suuren kansansuosion. Tällöin kirkko voisi saada johtajakseen trendien perässä pyörivän ja joka suuntaan kumartelevan helppoheikin, joka ei olisi laumansa silmissä mitenkään uskottava johtaja.
Kansankirkon johtajalta kun on kuitenkin lupa odottaa näkemyksellisyyttä ja rohkeutta toimia yhteiskunnallisena omanatuntona ja kansalaisten hengellisenä herättäjänä, joka on vakaa ja harkitseva kuin kallio.
Blogistin edelliset aiheet:
12.6.2010 klo 10.56
Kommentteja 1 kpl
28.5.2010 klo 18.41
Kommentteja 3 kpl
27.5.2010 klo 13.57
18.5.2010 klo 11.49
12.5.2010 klo 12.47
Kommentteja 2 kpl
6.5.2010 klo 7.30
Kommentteja 1 kpl
27.4.2010 klo 16.08
15.4.2010 klo 23.10
Kommentteja 1 kpl
9.4.2010 klo 14.14
30.3.2010 klo 17.10
Kommentteja 1 kpl
Uutiset
KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06
Apila TV
STT
Luetuimmat
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
UUTINEN
Keskustassa ällistellään Halosen UKK-puhetta
3.9.2010 klo 21.58
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
UUTINEN
Kalli vaatii SDP:n tilille Kreikka-äänestyksestä
7.9.2010 klo 4.00
UUTINEN
Kääriäinen kaipaa kekkoslaista osaamista nykypolitiikkaan
5.9.2010 klo 13.15
UUTINEN
Kiviniemi: Otin sen vain jonkinlaisena toteamuksena
4.9.2010 klo 11.28
UUTINEN
HS valjasti Urho Kekkosen vetämään Nato-rattaita
7.9.2010 klo 9.37
UUTINEN
"HS:n päätoimittajalla paljon opiskeltavaa ulkopolitiikasta"
8.9.2010 klo 11.16
UUTINEN
Katainen ja Kiviniemi pääministeripörssin kärkipari
6.9.2010 klo 10.58
UUTINEN
Eduskunta myöntää ensityönään eron Vanhaselle
6.9.2010 klo 16.15
Uutisviikko
Blogit
Pääkirjoitus
Mielipiteet


Kannanotot
YLEISÖLTÄ
Työelämässä viihtymistä ja jaksamista parannettava
10.9.2010 klo 11.14
VERKONPAIKKAAJA
Hiilenmusta syksy ja kuutamoviljelyä
9.9.2010 klo 15.44
KOLUMNI
Sahlinin nousu tai tuho
8.9.2010 klo 10.27
YLEISÖLTÄ
Korkovähennysoikeutta ei pidä heikentää
8.9.2010 klo 10.11
YLEISÖLTÄ
Vihreät haluaa katkaista maanpuolustuksen selän
4.9.2010 klo 13.19
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
YLEISÖLTÄ
Viljelijän tulotaso on turvattava
4.9.2010 klo 8.00
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
VERKONPAIKKAAJA
Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?
2.9.2010 klo 16.19
BLOGI
Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48


Tulosta