Aikajärjestyksessä
Biovoimaloiden suosio kasvussa kansan parissa
Tulokset käyvät ilmi Verkkoapilan teettämästä mielipidekyselystä. Ensisijaisten energiavaihtoehtojen kannatusta on verrattu puoli vuotta sitten tehtyyn vastaavaan kyselyyn.
TNS Gallup kysyi lokakuussa suomalaisilta, millä tavoin energiaomavaraisuutta pitäisi ensisijaisesti kohottaa.
Vastaajien ykkösvaihtoehto on ydinvoiman lisärakentaminen, 31 prosenttia oli tätä mieltä. Keväällä vastaava luku oli 32 prosenttia. Myös tuulivoiman suosio on laskenut prosenttiyksiköllä, 25 prosenttiin.
Biovoimaloiden lisärakentamisen suosio on noussut 18 prosentista 22 prosenttiin. Muutos on tilastollisesti merkittävä.
Uusien vesivoimaloiden ja tekoaltaiden rakentamista kannattaa viisi prosenttia, keväällä luku oli kuusi. Turpeen energiakäytön lisäämisen kannatus on noussut prosenttiyksiköllä neljään prosenttiin.
Energiaverojen kiristämistä säästön aikaansaamiseksi kannatti kolme prosenttia. Luku on keväästä laskenut kahdella.
Kokoomusmies mies ydinvoiman kannalla
Joka kymmenes vastaajista ei osannut nimetä ensisijaista keinoa Suomen energiaomavaraisuuden kohottajana. Naisten epävarmuus oli selkeästi suurempi kuin miesten.
Miesten ylivoimainen ykkössuosikki oli ydinvoima, 44 prosenttia miehistä on sen kannalla. Naiset nostivat tuulivoimaloiden ja biovoimalaitosten rakentamisen ydinvoiman edelle.
Muita selkeästi enemmän ydinvoiman kannattajia on kokoomuslaisten, johtavassa asemassa olevien, akateemisesti koulutettujen ja eläkeläisten joukossa. Kuusi kymmenestä kokoomuslaisesta suosii ydinvoimaa. Perussuomalaisista lähes puolet suosii ydinvoimaa. Alueellisesti vahvin ydinvoiman kannatus on pääkaupunkiseudulla.
Vihreä nainen suosii tuulivoimaa
Naisista liki kolmannes nostaa tuulivoiman rakentamisen ykköseksi. Neljännes naisista kannattaa biovoimaloita ja hieman alle viidennes ydinvoimaa.
Puoluekannatuksen mukaan tarkasteltuna innokkaimmat tuulivoimaloiden kannattajat löytyvät vihreistä. Myös vasemmistoliittolaiset ja henkilöt, jotka eivät äänestä, liputtavat tuulelle.
Tuulivoiman kannatus jakautuu tasaisesti koko maahan. Varauksellisimmin tuulivoimaan suhtautuvat johtajat ja eläkeläiset. Keskimääräistä enemmän tuulen kannatusta löytyy keski-ikäisten, keskiasteen koulutuksen saaneiden ja STTK:n jäsenten joukosta.
Bio suosiossa keskustassa ja maaseudulla
Biovoimalaitosten lisärakentamista kannatetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella, erityisesti Itä-Suomessa. Ammattiryhmistä keskimääräistä enemmän tukea biovoimalle löytyy yrittäjistä. Myös SAK:n ja STTK:n jäsenet kannattavat biovoimaa. Ikä ja koulutustausta eivät juuri vaikuta bion suosioon.
Vasemmistoliiton kannattajien joukossa biovoima on tuulivoimaa suositumpi lukemin 38-32. Vihreille biovoima on kakkossuosikki tuulen jälkeen.
Biovoimaloiden lisärakentaminen on myös keskustalaisten suosiossa. Ykkössuosikki keskustalaisilla on ydinvoima, mutta biovoima on noussut haastajaksi, 32-26. SDP:n joukoissa ydinvoima lyö biovoiman 36-25. SDP:ssa tuulivoiman suosio on lähes bion tasoa.
Kokoomuslaisten tapaan keskustalaiset eivät oikein innostu tuulivoimaloista. Perussuomalaisten peukut ovat alaspäin biovoimaloiden rakentamisen kohdalla. Vasemmistoliittolaisten ja vihreiden inhokki on ydinvoima, vain joka kymmenes on sen kannalla.
Tutkimusta varten TNS Gallup haastatteli 1245 suomalaista 16.-21. lokakuuta. Virhemarginaali on vajaa kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
HS: Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä 42 000
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) sai Nuorisosäätiöltä vuonna 2008 erilaisia palkkioita 42 000 euroa, kertoo Helsingin Sanomat. Kaikkonen toimi tuolloin säätiön, isännöintiyhtiön ja kiinteistöyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana. Lue lisää
Katainen vaihtaisi pääministeriä kesällä
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen toivoo Turun Sanomien haastattelussa, että keskustan kesällä valittava uusi puheenjohtaja valitaan myös pääministeriksi. Lue lisää
Lapin keskustapiiri tukee Väyrystä
Lapin keskustalaiset tukevat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen valintaa Suomen Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Lue lisää
Mitä Niinistö ajattelee Suomen ulkopolitiikasta?
Professori Juhani Suomi, ulkoministeriön viimeinen kekkoslainen, aloitti eläkepäivänsä helmikuun alussa hämmentyneenä. Presidentinvaaleihin ei ole enää kahta vuottakaan, mutta ehdokkaita ei näy. Lue lisää
Lumi romahdutti teollisuushallin
Iso osa teollisuushallin kattoa romahti hieman ennen iltakymmentä Loviisassa Itä-Uudellamaalla Lue lisää
Michael Jacksonin lääkäri sai syytteen
Poptähti Michael Jacksonin henkilääkäri on asetettu syytteeseen kuolemantuottamuksesta, kertovat syyttäjäviranomaiset. Lue lisää
Ukraina lähentyy Venäjää
Ukrainan uskotaan lähentyvän jälleen Venäjää, kun oppositiojohtaja Viktor Janukovitsh nousee maan presidentiksi niukan voiton turvin. Lue lisää
Novan tutkinta valmistui
Poliisi on saanut valmiiksi vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehitykseen liittyvän rikostutkinnan, kertoo Ylen uutiset. Lue lisää
Hakkerit räpelöineet Thorsin Facebookia
Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) Facebook-profiili vaikuttaa joutuneen hakkeroinnin kohteeksi. Lue lisää
Seinäjoen nuoret ajavat Korhoselle uutta kautta
Seinäjoen keskustanuoret esittävät Jarmo Korhoselle uutta kautta keskustan puoluesihteerinä. Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet



Tulosta