Tästä puhutaan nyt
Jäätteenmäki tyytyväinen Ashtonin valintaan
Jäätteenmäen mukaan tuoreissa EU-valinnoissa eli presidentin ja ulkoministerin virkojen täytössä näkyy poliittisten voimasuhteiden, pienten ja suurten jäsenmaiden sekä tasa-arvon huomioiminen. Euroedustaja pitää erityisen tärkeänä sitä, että unionin johtopaikalle saatiin nainen.
EU-edustaja hämmästelee sitä, että välittömästi valintojen jälkeen on ryhdytty pohtimaan brittiläisen Ashtonin pätevyyttä tehtävään. Jäätteenmäki huomauttaa britin pärjänneen erinomaisesti vaateliaassa kauppakomissaarin tehtävässä, joten ulkoministerin tehtävät varmasti myös hoituvat.
EU-presidentti ja –ulkoministerin virkoihin valitut aloittavat tehtävissään ensi vuoden alussa.
Rehnistä kauppakomissaari?
Suomen hallituksen virallinen ehdokas EU-tehtäviin on unionin nykyinen laajentumiskomissaari Olli Rehn (kesk.). Rehnin nimi oli mukana myös unionin ulkoministerispekulaatioissa.
Jäätteenmäen mielestä EU-komissiossa on tarjolla useita Rehnille sopivia ja Suomen kannalta tärkeitä komissaarin tehtäviä. Euroopan unionissa on lähivuosina edessä suuria uudistuksia muun muassa budjetti- ja maatalousasioihin liittyen.
-Suomen kannalta katsottuna tavoiteltavia salkkuja voisivat olla budjetti- ja maatalouskomissaarin tehtävät. Yhtälailla energia-, ilmasto- ja ihmisoikeuskysymykset ovat tärkeitä, hän sanoo.
Myös tulevan ulkoministeri-Ashtonin nykytehtävään eli kauppakomissaarin salkkuun Rehnillä olisi EU-edustajan mielestä osaamista. Kauppakomissaarin vastuulla ovat muun muassa WTO-neuvottelut. Jäätteenmäki muistuttaa, että viime kädessä komissaarivalinnat ovat kuitenkin komission puheenjohtajan José Manuel Barroson käsissä.
Täyttöprosessin opetus suomalaisille
Jäätteenmäen mukaan EU:n korkeiden virkojen täyttöprosessista ja sen lopputuloksesta on suomalaisittain jotain opittavaakin. Euroedustajan mielestä nykyinen komissaari Rehn on tällä kierroksella hyvä ehdokas unionitehtäviin.
-Tulevilla kerroilla olisi varmasti pienen maan etu, että sillä olisi kaksi ehdokasta – mies ja nainen – tarjolla EU-tehtäviin.
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta
Kommentoi