Politiikka
Vaalituki ei tee automaattisesti jääviksi
Tämä on myös voimassa oleva viranomaistulkinta. Esimerkiksi presidenttiehdokkaat eivät ole myöhemmin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jäävejä, kun vaalituen antajien asioita käsitellään.
Vanhasen mukaan presidenttiehdokkaiden jääviydestä on kuitenkin hyvä käydä julkinen keskustelu. Samalla hän huomauttaa, että poliitikkojen on voitava luottaa kulloinkin voimassa olevaan tulkintaan.
- Pitkään on ollut tulkinta, että vaalituet eri muodoissaan eivät aiheuta automaattisesti jääviyttä. Tarvitaan jotakin muutakin. Ei edes tuen ilmoitusrajan ylittyminen ole jääviyskynnys, hän huomauttaa.
Vanhanen sanoo, että presidenttiehdokkaiden ja rahoittajien välissä on "palomuuri". Ehdokkaat eivät itsekään tiedä yksityiskohtaisesti, mistä tuki tulee. Rahoitusilmoituksenkin tekee kampanjaorganisaatio.
Julkisuudessa on väitetty keskusrikospoliisin tutkivan, onko Vanhanen ollut jäävi, kun hallitus on hyväksynyt vuosien aikana Raha-automaattiyhdistyksen voitonjaon eri järjestöille, muun muassa Nuorisosäätiölle. Vanhasen organisaatio sai vuoden 2006 presidentinvaaleissa tukea Nuorisosäätiöltä.
Ei tietoa poliisitutkinnasta
Vanhanen selosti asiaa aamulla keskustan puoluehallitukselle ja sen jälkeen tiedotusvälineille. Poliisi ei ole ollut häneen yhteydessä eikä hänellä ole tietoa tutkinnasta. Hän viittasi myös oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjän STT:lle antamiin lausuntoihin, joissa he kiistivät rikostutkinnan.
Tiedotusvälineet ovat vihjailleet, että poliisitutkinta olisi ollut syynä, kun Vanhanen joulun alla kertoi luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta. Vanhanen kiisti tämän tänäänkin useaan otteeseen arvellen, että kai hänellekin kerrotaan, jos tutkinta alkaisi.
Vanhanen sanoo tietävänsä vain sen, että oikeuskanslerille on tehty kanteluita, joissa hänen väitetään olleen jäävi RAY:n rahojen jaossa. Kansleri on itse kertonut hänelle asiasta ja luvannut seurata vaalirahoitusselvittelyn etenemistä. Oikeuskansleri ei kuitenkaan ole kuullut häntä jääviysasiassa.
Poliisi ei voi omin päin päättää pääministerin toimien tutkinnasta. Siihen tarvittaisiin eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätös.
Yhteistyö pelaa Korhosen kanssa
Puoluehallituksen kokouksessa Vanhanen toivoi keskustaväen löytävän uutta ja positiivista energiaa kesäkuun puoluekokouksen henkilövalinnoista.
Keskustassa on havahduttu huolestumaan keskustelun henkilökohtaisuuksiin menevistä heitoista. Vanhanen neuvoi, että vääriä tietoja ei kannattaisi levittää esimerkiksi hänen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen väleistä. Joissakin kommenteissa niiden on sanottu olevan huonot.
Vanhasen mukaa hänellä ja puoluesihteerillä on ollut välillä näkemyseroja politiikan asiakysymyksistä, mutta yhteistyö on niistä huolimatta sujunut erinomaisesti.
Eerolan tapaus "ei kuulu hallintoneuvostolle"
Yleisradion hallintoneuvosto ei käsittele Moskovan avustajan, toimittaja Antero Eerolan työsuhteen päättymistä. Hallintoneuvoston jäsenet voivat kuitenkin pyytää Ylen toimitusjohtajaa selostamaan asiaa. Lue lisää
Lindén koplaisi laajakaistan ja sähköisen postinjakelun
Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) mielestä postinjakelusta vastaava Itella voisi osallistua haja-asutusalueiden asukkaiden laajakaistakustannuksiin. Lue lisää
Journalistiliitto toivoo Eerolan tapauksen selvittämistä
Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen pitää Yleisradion Moskovan-avustajaan kohdistuneita syytteitä kovina. Lue lisää
EU esittää palkallista kuuden viikon äitiyslomaa
EU:ssa pohditaan äitiysloman muuttamista palkalliseksi 20 viikon pituiseksi vapaaksi, kertoo Helsingin Sanomat. Euroopan unionin tasa-arvolautakunnan ehdotuksella pyritään parantamaan äitien suojaa työelämässä. Lue lisää
Vasemmistoliitto tukee Pekkarisen uraaniveroideaa
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) hallituksen budjettiriihessä esittämä idea uraaniverosta on nousemassa eduskuntakeskusteluun. Tänään uraaniverosta innostui vasemmistoliitto. Lue lisää
Manner moittii kokoomusta Venäjä-tiedon vähättelystä
Europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) arvostelee kokoomusta suomalaisen Venäjä-asiantuntijuuden vähättelystä. Manner paheksuu myös ylimielisten kommenttien heittelyä. Lue lisää
Hannu Savolainen pääministerin avustajaksi
Pääministeri Mari Kiviniemen eduskunta-avustajaksi on valittu valtiotieteiden kandidaatti Hannu Savolainen (30). Lue lisää
Keskustanuoret vaatii Suomeen palvelureformia
Keskustanuorten mielestä Suomeen tarvitaan perusteellinen julkisten palveluiden reformi. Lue lisää
Vihreät supistaisi sotilasreserviä reilusti
Vihreät supistaisi puolustusvoimien reservin 75 000–150 000 sotilaaseen nykyisestä noin 350 000:sta. Lue lisää
Espoo selvittää tietovuotoa
Espoon kaupunginhallitus epäilee, että joku sen jäsenistä on syyllistynyt virkasalaisuuden rikkomiseen johtajien virkamatkasyytteisiin liittyen. Hallitus päätti maanantaina pyytää poliisia tutkimaan, onko joku tai jotkut jäsenistä luovuttanut salaista tietoa sivullisille. Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta