Kotimaa
Omakotiliitto ihmettelee sähkön siirtohintoja
– Siirtohinnan korotukset tapahtuvat, vaikka kuluttajahintaindeksin mukaan yleinen hintatasonkehitys on ollut maltillinen, liittohallitus äimistelee.
Liiton jäsenet ovat paheksuneet sitä, että varsinkin markkinajohtajat ovat näyttävästi nostamassa hintojaan. Verkkoyhtiöiden hinnankorotusten yhtäaikaisuus myös hämmästyttää asukkaita.
Liitto muistuttaa, että sähköverkkoliiketoiminta on kilpailulta suojattu monopoli, jonka harjoittajalle syntyy varma tuotto.
Omakotiväen mukaan sähkömarkkinalaki edellyttää siirtoliiketoiminnan tuottojen kohtuullisuutta ja toiminnan tehostamista.
– Ovatko siirtoyhtiöt epäonnistuneet toimintansa tehostamisessa ja kehittämisessä, jos sähkönsiirron yksikköhintaa pitää toistuvasti nostaa? liitto kysyy.
Suomen Omakotiliittoon kuuluu lähes 70000 henkilöjäsentä.
Reserviläiset veteraanien asialla
Reserviläiset keräävät viikonloppuna varoja sotiemme veteraaneille. Lue lisää
Poliisi levitteli arkistojaan roskalavalle
Pasilan poliisitalon kupeessa olevalta roskalavalta on löytynyt erikoista tavaraa. Lue lisää
Jippii-johtajat vankilaan
Korkein oikeus (KKO) on hylännyt lähes kaikki Jippii-jutussa haetut valitusluvat. Lue lisää
Suomeen ei enää odoteta sikaflunssa-aaltoa
Noin puolet suomalaisista on rokotettu sikainfluenssaa vastaan, kertovat terveysviranomaiset. Lue lisää
Lintuflunssa ajaa siipikarjan sisälle
Siipikarjan ulkonapitokielto astuu tänä keväänä voimaan maanantaina 15. maaliskuuta. Maa- ja metsätalousministeriön asettama kielto päättyy toukokuun lopussa. Lue lisää
”Valio-maito takaisin pikkukauppoihinkin”
Kansanedustaja ja alueosuuskauppa HOK-Elannon edustajiston jäsen Antti Kaikkonen tahtoo Valio-maidot takaisin pieniinkin myymälöihin. Lue lisää
Yliopistojen henkilöstön lakko peruuntui
Yliopistojen henkilöstö ei menekään lakkoon, sillä neuvottelevat tahot ovat päässeet yöllä sopuun yliopistojen uudesta työehtosopimuksesta. Lue lisää
102 keinuhevosta päiväkotilapsille
Eduskunnan Hevosystävien Seuran hyväntekeväisyysori Bokallen palkintorahoilla on hankittu 102 puista Suomessa tehtyä keinuhevosta maan eri puolilla olevien päiväkotien lasten iloksi. Lue lisää
Sieppausta tutkitaan murhan yrityksenä
Pohjois-Savon poliisilla ei ollut tiistaina uutta kerrottavaa maanantaisesta vauvan sieppauksesta Varkaudessa. Poliisi tiedotti asiasta lyhyesti iltapäivällä. Lue lisää
Suomeen seitsemän hätäkeskusta
Hätäkeskuspalvelut keskitetään seitsemään hätäkeskukseen. Ne toimivat Keravalla, Oulussa, Kuopiossa, Kouvolassa, Porissa, Vaasassa ja Turussa. Nykyisin hätäkeskuksia on 15. Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta