Tästä puhutaan nyt
Tunteet kuumenevat arkkipiispakilvassa
KULTTUURI JA MEDIA
8.2.2010 klo 10.20
Arkkipiispakilpa lämpenee. Kuva: Antti Vierola
Tunteet kuumenevat kirkon arkkipiispakilvassa. Kuusi kirkkohallituksen jäsentä ja Kotimaa-lehti ottelevat siitä, kuka saa ottaa kantaa ehdokkaisiin.
Kotimaan pääkirjoittajaa ärsyttää, että kuusi kirkkohallituksen jäsentä on liputtanut piispa Seppo Häkkisen puolesta. Lehden mielestä ei ole perusteltua, että kirkkohallituksen jäsenet asettuvat yhden ehdokkaan taakse.
Kuusikko vastaa uusimmassa Kotimaassa pisteliäästi: "Perusteltua arkkipiispan vaalissa ei ole mikään muu menettely kuin se, että jokainen vaaleissa äänioikeutettu asettuu sen taakse, jota oikeasti pitää parhaana. Jos kyseinen arkkipiispaehdokas on se, joka meidän mielestämme parhaiten sopii kirkkoamme yhdistäväksi hengelliseksi johtajaksi, pitäisikö meidän olla sitä sanomatta."
Kotimaa perusteli kantaansa sillä, että arkkipiispa toimii kirkkohallituksen täysistunnon puheenjohtajana.
"Niin hän toimii kirkolliskokouksenkin puheenjohtajana. Kas kun Kotimaa ei samalla logiikalla paheksunut sitä, että arkkihiippakunnan kahdeksasta maallikkokirkolliskokousedustajasta seitsemän on saman arkkipiispaehdokkaan kannalla", kuusikko kirjoittaa otsikolla "Kaikilla on oikeus lausua kantansa arkkipiispaehdokkaista".
Kuusikkoon kuuluvat kirkkohallituksen jäsenet Marjaana Perttula, Risto Rasimus, Veikko Väisänen, Johannes Leppänen, Leena Huima ja Outi Nokso-Koivisto.
Arkkipiispavaalin ensimmäinen kierros käydään 18. helmikuuta. Jos kukaan ei saa äänten enemmistöä, toisen kierros järjestetään 11. maaliskuuta.
Jukka Paarman tuolia tavoittelevat Häkkisen ohella muun muassa piispat Kari Mäkinen ja Samuel Salmi, Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen ja professori Miikka Ruokanen.
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
UUTINEN
Keskustassa ällistellään Halosen UKK-puhetta
3.9.2010 klo 21.58
UUTINEN
Juhani Suomi roimii yhden dokumentin dosentteja
3.9.2010 klo 11.00
UUTINEN
Journalistiliitto toivoo Eerolan tapauksen selvittämistä
2.9.2010 klo 11.12
UUTINEN
Oliko UKK hyvis vai pahis?
3.9.2010 klo 6.00
UUTINEN
Kalli vaatii SDP:n tilille Kreikka-äänestyksestä
7.9.2010 klo 4.00
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
UUTINEN
Eerolan tapaus "ei kuulu hallintoneuvostolle"
2.9.2010 klo 15.55
UUTINEN
Kääriäinen kaipaa kekkoslaista osaamista nykypolitiikkaan
5.9.2010 klo 13.15
UUTINEN
Volanen ei jatka valtiosihteerinä
18.6.2010 klo 14.01
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet


Kannanotot
KOLUMNI
Sahlinin nousu tai tuho
8.9.2010 klo 10.27
YLEISÖLTÄ
Korkovähennysoikeutta ei pidä heikentää
8.9.2010 klo 10.11
YLEISÖLTÄ
Vihreät haluaa katkaista maanpuolustuksen selän
4.9.2010 klo 13.19
KOLUMNI
Halosen neulanpisto
4.9.2010 klo 12.52
YLEISÖLTÄ
Viljelijän tulotaso on turvattava
4.9.2010 klo 8.00
KOLUMNI
Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?
3.9.2010 klo 18.08
VERKONPAIKKAAJA
Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?
2.9.2010 klo 16.19
BLOGI
Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48
KOLUMNI
Lapsi kasvattaa äitiä
1.9.2010 klo 12.12
KOLUMNI
Kersantti Kekkonen ylipäällikkönä
1.9.2010 klo 10.03


Tulosta
Kommentoi
Lukijoiden kommentit:
J-M R (JMR)
Kotimaa lehti pyrkii ylimmäiseksi kirkollisten asioitten mielipiteenmuokkaajaksi. En voi hyväksyä lehden linjaa monissa kysymyksissä, enkä ole vuosiin lehteä avannut, vaikka se sattuneesta syystä laatikkoon tulee.