Tästä puhutaan nyt
Kide-koulutus päivittää järjestökenttää
MSL:n koulutussuunnittelija Piritta Seppälä on innoissaan kysynnästä. Nyt tilaisuuksiin pitäisi saada vielä paikalle mahdollisimman moni keskustajärjestöissä mukana olija. Seppälä toivoo mukaan kunnallisjärjestöväen lisäksi myös esimerkiksi valtuutettuja, nuoria ja opiskelijoita.
- Seitsemässä jo järjestetyssä koulutuksessa oli yhteensä 130 osallistujaa.
- Olin itse Helsingin tilaisuudessa tammikuussa puhumassa paikallistoiminnan kehittämisestä. Koulutuksen jälkeen jäi kuva, että moni lähti oikeasti kehittämään toimintaa käytännössä, hän kiittelee.
Palaute on muutenkin ollut hyvin positiivista.
Toiveet huomioidaan
Jokainen tapahtuma räätälöidään toiveiden pohjalta. Viestintätaitojen, muun muassa verkon ja sosiaalisen median, sekä talouskoulutuksen osuutta on kiinnostuksen vuoksi lisätty. Valita voi myös esimerkiksi vaalivalmennuksen, aatteet ja arvot tai kokoustaidot.
- Emme tule vain paikanpäälle ja kerro että näin nämä tehdään vaan tarkoitus käydä läpi faktat ja sen jälkeen miettiä ja keskustella yhdessä, Seppälä sanoo.
Toiminnanjohtajat vastaavat käytännönjärjestelyistä, ja MSL:n työntekijöiden lisäksi apuna on 32 eri puolilla Suomea asuvaa Kide-valmentajaa. Koulutuksiin mahtuu hyvin vielä mukaan.
Järjestöjen työkalupakki tulossa
- Saimme lokakuussa kaikki järjestökoulutusmateriaalit uusittua. Niistä kootaan maaliskuun aikana opas, joka jaetaan osallistujille, Seppälä kertoo.
Materiaalit tulevat myöhemmin keväällä kaikkien saataville internetiin, ja loppuvuodesta kootaan yhteen myös koulutuksissa syntyneet paikallistoiminnan kehittämisideat. Tarkoitus on, että materiaali olisi senkin järjestöväen hyödynnettävissä, joka ei päässyt mukaan koulutuksiin.
Mistä nimi Kide sitten tulee?
- Mietimme markkinointitiimin kanssa, mistä tässä kaikessa on kyse. Kide-nimeen kiteytyi keskusta ja idea, Seppälä nauraa.
Ja kuulostaahan se nyt paremmalta kuin byrokraattinen järjestökoulutus.
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta
Kommentoi