Kulttuuri ja media
Sibelius-Akatemia sai oman levy-yhtiön
Uuden levymerkin tärkein tavoite on levittää Sibelius-Akatemiassa syntynyttä musiikkia tallenteina. Levytettävät tuotannot valitaan siten, että ne edustavat mahdollisimman kattavasti korkeakoulun pedagogista ja taiteellista profiilia.
Levymerkki syntyi siitä huolesta, jonka mukaan muusikoiden on yhä vaikeampaa saada julkisuuteen taiteellisesti korkeatasoista, mutta kaupallisesti vähemmän kannattavaa tuotantoa.
Tänä ja ensi vuonna SibaRecords tuottaa keskimäärin kolme tallennetta vuodessa. Vuoden 2011 loppuun mennessä tallennemäärän uskotaan lähestyvän jo kymmentä.
Teos nappasi Sofi Oksasen
Kirjailija Sofi Oksanen siirtyy kustannusosakeyhtiö Teoksen riveihin. Lue lisää
Lohen sukua myös venäjäksi
Juhani Suomen tiivistys Urho Kekkosen elämäkerrasta, "Lohen sukua", on saamassa myös venäjänkielisen version. Lue lisää
Tuu tii tu töötituu – sekä muuta tankeroextraa!
Suomalaiset onnistuivat saamaan Helsinkiin tärkeiden SALT-neuvottelujen 1. vaiheen syksyllä 1969. Niissä suurvallat tunnustelivat mahdollisuutta vähentää strategisia aseita ja näin liennyttää kylmää sotaa. Lue lisää
"HS:n päätoimittajalla paljon opiskeltavaa ulkopolitiikasta"
Presidentti Urho Kekkosen valjastaminen Nato-jäsenyyden markkinamieheksi ei maistu maan arvostetuimmalla Kekkosen tutkijalle, professori Juhani Suomelle. Lue lisää
Elisabeth Rehn: Sotien luonne on täysin muuttunut
Paljon maailman konfliktialueita kiertänyt ministeri Elisabeth Rehn katsoo, että sotilaat eivät ole enää sotien uhreja vaan siviilit. Väkivalta kohdistuu erityisesti naisiin ja tyttöihin. Tämä tulisi huomioida entistä paremmin myös rauhanturvaajien koulutuksessa, vaatii 1325-verkosto. Lue lisää
Chydenius-palkinto Elisabeth Rehnille
Ministeri, ihmisoikeuksien puolestapuhuja Elisabeth Rehn on valittu Anders Chydenius -palkinnon saajaksi. Rehn vastaanottaa 10 000 euron arvoisen palkinnon tänään illalla Kokkolassa. Palkinto jaetaan viiden vuoden välein. Lue lisää
HS valjasti Urho Kekkosen vetämään Nato-rattaita
Suomen Nato-jäsenyyttä ajava Helsingin Sanomat valjastaa puolueettomuuden puolesta ponnistelleen presidentti Urho Kekkosen Nato-kärryjen eteen. Lue lisää
Juhani Suomi roimii yhden dokumentin dosentteja
Professori Juhani Suomen mukaan hänen Urho Kekkosesta vuosina 1986-2000 kirjoittamansa kahdeksanosainen elämäkertasarja on kestänyt sekä ajan paineen että ”erilaisten päivystävien dosenttien yhden dokumentin totuudet”. Lue lisää
Oliko UKK hyvis vai pahis?
Urho Kekkosen syntymästä on 110 vuotta ja kuolemastakin 24 vuotta, mutta historiantutkijoilla ei ole yhtenäistä näkemystä Kekkosen ajasta. Erilaiset tulkinnat päinvastoin näyttävät yhä enemmän erkaantuvan toisistaan. Lue lisää
Lappalaiselle UKK-palkinto
Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön hallitus on päättänyt palkita Urho Kekkosen nimeä kantavalla tunnustuspalkinnolla fil.tri Mirkka Lappalaisen kirjasta Susimessu - 1590-luvun sisällissota Ruotsi-Suomessa. Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta