Tästä puhutaan nyt

Keskustan pj-tilanne ”avoin ja tasainen”

POLITIIKKA
5.3.2010 klo 7.30
Keskustan puheenjohtajaksi on tällä hetkellä pyrkimässä neljä ehdokasta. Kuva: Antti Vierola.
Keskustaväki ei ole Juha Kuisman mielestä valitsemassa nyt niinkään pääministeriä, vaan henkilöä, jonka lataukset kantavat puoluetta vaaleissa ja sen jälkeen.

Kuisma kirjoittaa Verkkoapila-kolumnissaan, että neljä ehdokasta on hyvä määrä kevään paneeleihin.

”Tilanne on avoin ja suhteellisen tasainen. Jos joku pärjää ykköseksi kaikissa paneeleissa, hän voittaa, koska hän on uskottava vaalitilanteita ajatellen. Ja ennen kaikkea: voittaakseen Lahden puoluekokouksessa voittajan on organisoitava kannatuksensa tavalla, joka ennustaa puoluerakenteellekin hyvää.”
 
Pääministerin talouspoliittisena neuvonantajana toimiva Kuisma kirjoittaa, ettei usko piirien välisiin lehmänkauppoihin, vaikka niitäkin hänen mukaansa yritetään.
 
”Voittajan on vedottava suoraan puoluekokousedustajien poliittiseen tajuun ohi rakenteiden. Ja tämä kyky vedota äänestäjiin, on juuri se, jolla Eteläisen Suomen olosuhteissa pärjätään. Etelä-Suomessa nimittäin kannatetaan keskustaa yksilöinä, olosuhteissa, joissa enemmistöt ovat jotain muuta”, Kuisma kirjoittaa.
 
- Verkkoapila