Politiikka
Yle-maksu jäihin
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) ei aio viedä nyt uudistuksia eteenpäin, koska riittävää parlamentaarista tukea ei löydy. Asia lykkääntyy hänen mukaansa seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle.
Hallitusryhmät pääsivät viime viikolla sopuun Yleisradion hallinnon uudistamismallista, jossa julkista palvelua valvomaan tulisi uusi Ylen ulkopuolinen neuvosto. Lindénin mukaan tällaisenaan esitys ei kelpaa kuitenkaan eteenpäin vietäväksi, koska suurin oppositioryhmä SDP on torjunut sen.
Lindén korosti tiedotustilaisuudessaan, että Yle on eduskunnan ohjauksessa oleva laitos ja kokonaisuudistukselle halutaan laaja parlamentaarinen tuki.
Lindénin mukaan veroluonteiseen, asuntokohtaiseen yleisradiomaksuun liittyy sosiaalisia epäkohtia, joiden kompensointiin ei ole löytynyt tasapuolista mallia asiaa pohtineessa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä.
Lindén ilmoitti pitävänsä Ylen siirtämistä valtion budjettirahoitukseen oikeudenmukaisimpana vaihtoehtona. Hän korosti kuitenkin, että kyseessä on hänen oma mielipiteensä eikä hänen puolueensa kokoomuksen kanta.
Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa nyt Ylen uudistukseen tähtäävää valmistelua. Tavoitteena on, että tarvittavat linjaukset voidaan tehdä seuraavan hallituksen ohjelmasta neuvoteltaessa.
Ministeri muistutti, että hallitus on määritellyt viime syksynä Ylen rahoituksen tason vuodelle 2011 tv-maksulla. Nykyinen tv-maksujärjestelmä on hänen mukaansa edelleen riittävän toimiva ja se turvaa Ylen rahoituksen.
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
Oikeusoppineet pitävät VTT:n tuoretta lausunnonanto-ohjeistusta ongelmallisena, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti hankki ohjeistuksen ja lähetti sen kommentoitavaksi oikeusoppineille. Lue lisää
Oppositio höykytti Kataista energiaveroista
Oppositio ryöpytti valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok.) energiaveropaketista eduskunnan syksyn ensimmäisellä kyselytunnilla torstaina. Kataisen mukaan paketin yksityiskohtiin on vielä mahdollista tehdä muutoksia, mutta peruslinja ei muutu. Lue lisää
VTT kiistää tutkimuksensa puolueellisuuden
Keskustelu hallituksen energiaveroja koskevien päätösten taustoista jatkuu. Helsingin Sanomien mukaan ratkaisujen perustana ollut Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimus voi olla puolueellinen, koska sen tekijällä on ollut sidonnaisuuksia turpeen käyttöä edistäviin yhdistyksiin. Lue lisää
Tietoliikenneyhteyksien varmuutta parannettava
Kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) vaatii viestintäministeri Suvi Lindéniltä (kok.) tehokkaampia toimia puhelin- ja tietoliikenneyhteyksien varmuuden parantamiseksi esimerkiksi myrskyissä. Lue lisää
HS: Energiaselvityksen tekijä on turveaktiivi
VTT:n energiaveroselvityksen laatinut teknologiajohtaja toimii kansainvälisen turveyhdistyksen hallituksessa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Lue lisää
KD:n ehdokkaille luvattu loikkauksesta isot rahat
Kristillisdemokraattipoliitikoille on luvattu kymmenien tuhansien eurojen vaalitukia, jos nämä vaihtavat puoluetta eduskuntavaaleja varten, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti kertoi torstaina kristillisten puheenjohtajan Päivi Räsäsen ja puoluesihteeri Peter Östmanin tietävän rahatarjouksista. Lue lisää
Vanhanen ei pääsekään budjettikeskusteluun
Eduskuntaa jättämässä oleva ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei pääsekään tiistaina alkavaan budjetin lähetekeskusteluun. Lue lisää
Pekkarinen panee vauhtia uraaniveron toteuttamiseen
Professori Markku Ollikainen ja toimitusjohtaja Pasi Holm saavat kaksi kuukautta aikaa selvittää, miten uraaniveron käyttöön otto voidaan teknisesti toteuttaa. Lue lisää
Lehtomäki vaatii Gasumin raportille tieteellistä arviota
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) suhtautuu epäilevästi Gasumin selvitykseen, jonka mukaan maakaasun verotuksen korottaminen lisäisi kivihiilen ja turpeen käyttöä. VTT arvioi aiemmin, ettei energiaveropaketti aiheuttaisi energialähteiden käyttösuhteen muutoksia. Lue lisää
Lehtomäki kiersi kysymyksen presidenttiehdokkuudesta
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) joutui toimittajatilaisuudessa presidenttikyselyjen kohteeksi. Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta