Kolumni

Kolumni

Ollilasta Niinistöön

Pentti Manninen, Verkkoapilan politiikan toimittaja
6.3.2010 klo 11.17

Kokoomuksen politiikka-ministeri Jyri Häkämies toivoi juuri TV1:n Ykkösaamussa, että Sauli Niinistö olisi käytettävissä eduskuntavaaleissa, mutta varsinkin presidentinvaaleissa.

Niinpä niin. Toivoi. On hankala esittää vaatimuksia Niinistölle, joka ei käy eduskuntaryhmän kokouksissa, ei edes puoluekokouksissa.
 
Niinistön läheisin eduskuntakaveri Heikki A. Ollila (kok.) ilmoitti juuri jättävänsä eduskunnan seuraavissa vaaleissa. Neljä kautta riittää. Sehän riittää jo täyteen kansanedustajan eläkkeeseenkin.
 
Äskettäin Jyrki Katainen vahvisti Verkkoapilan syksyisen uutisen vaalipiirin vaihdosta Uudellemaalle. Kuten hyvin muistamme, viime vaalien suurtähti Uudellamaalla oli juuri Niinistö yli 60 000 äänellään.
 
Nopeimmat ovat jo rientäneet päättelemään, että Niinistö ei lähde vaaleihin, koskapa Katainen vaihtaa vaalipiiriä.
 
Saattaa olla. Se on jopa hyvin todennäköistä. Niinistö on kertonut omat aikeensa kokoomuslaisille. Puhemies sanoo, että ne tietävät, joiden tarvitseekin tietää. Muille hän ei ole vielä pukahtanut asiasta.
 
Uskaltaisikohan tähän lisätä Ollila-uutisen ja arvata entistäkin painokkaammin, että Niinistö ei todella ole mukana seuraavissa eduskuntavaaleissa. Pääministerikilpaan hän ei pääse, koska kokoomuslaisten paikka on Kataisen. Jos tästä tulee pääministeri, hän tuskin ottaisi ärhäkkää arvostelua esittänyttä Niinistöä hallitukseensa.
 
Ja tuskinpa Niinistöä lämmittäisi varapuhemiehen paikkakaan. Puhemieheksi hän ei pääsisi, jos Katainen istuisi Valtioneuvoston linnan ykköshuoneessa.
 
Sitäkin kannattaa jo ruveta arvailemaan, onko Niinistö lopulta presidentinvaaleissakaan. Sen verran suivaantuneelta hän on vaikuttanut.
 
Mutta palloliittoa Niinistö johtaa. Ettei vain olisi sen reissussa silloinkin, kun kokoomus pitää puoluekokoustaan kesäkuussa.
- Pentti Manninen, Verkkoapilan politiikan toimittaja


Muut kolumnit:

Seppo Keränen, Verkkoapilan artikkelitoimittaja

Sahlinin nousu tai tuho

8.9.2010 klo 10.27

Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit runsaan viikon kuluttua. Vaaleissa ottavat mittaa toisistaan nykyisten hallituspuolueiden porvariallianssi ja punavihreä liittouma, jonka muodostavat sosialidemokraatit, vasemmistopuolue ja...  Lue lisää


Pentti Manninen, Verkkoapilan politiikan toimittaja

Halosen neulanpisto

4.9.2010 klo 12.52

Tarja Halonen, 66, tasavallan presidentti, osaa myös suuttua. Niin kertovat ne, jotka ovat läheltä nähneet. Hän ei silloin tyydy kulmien kohotteluun, ei edes tiuskaisuun, vaan puhuu kovalla äänellä. Hätäisemmät kutsuvat sitä huutamiseksi.   Tätä...  Lue lisää


Juha Kuisma, pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja

Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?

3.9.2010 klo 18.08

Suomi on Euroopan kehittyneistä maista se, jossa maahanmuuttajien osuus väestöstä on pienin. Kuitenkin maahanmuutto-teemasta rakennellaan seuraavien vaalien yhtä pääteemaa. Jopa järkipuolue kokoomus pyörii tässä asiassa suoraan tuulen mukaan. Tässä...  Lue lisää


Mari Keränen, Verkkoapilan uutistoimittaja

Lapsi kasvattaa äitiä

1.9.2010 klo 12.12

”Äiti, oletko sä väsynyt?”, kysyi neljävuotiaani eräänä iltana, kun hän oli pyytänyt minua viereensä hetkeksi. Lapsi pelkäsi hirviöiden hiipivän sänkyynsä heti, kun äidin jalat hävisivät lastenhuoneen oviaukosta. Väsyneenä ja hieman...  Lue lisää


Seppo Keränen, Verkkoapilan artikkelitoimittaja

Kersantti Kekkonen ylipäällikkönä

1.9.2010 klo 10.03

Urho Kekkosen ulko- ja sisäpolitiikkaa on tutkittu paljon ja siitä on kirjoitettu kirjoja hyllymetreittäin. Kekkosen puolustuspolitiikkaa ja toimintaa ylipäällikkönä on selvitetty vähemmän. Puutetta on ryhtynyt korjaamaan dosentti Pekka Visuri, jonka...  Lue lisää


Pentti Manninen, Verkkoapilan politiikan toimittaja

Väyrynen haluaa ennätyksen

31.8.2010 klo 15.40

Urho Kekkosen syntymästä on perjantaina 3. syyskuuta kulunut 110 vuotta. Kekkosta muistetaan päivän aikana monin tavoin, arvokkaalla juhlaseminaarillakin. Ja ilmestyypä Juhani Suomen uusi kirjakin. Päivää aikaisemmin, torstaina 2. syyskuuta, on...  Lue lisää


Riikka Manner, Euroopan parlamentin ja Venäjä-valtuuskunnan jäsen (kesk.)

Venäläistä rulettia

31.8.2010 klo 14.00

Kävin viime viikon lopulla työmatkalla Venäjällä, Sortavalassa. Tutustumismatkan tavoitteena oli perehtyä rajan tuomiin mahdollisuuksiin, näistä asioista keskustelin niin Sortavalan kaupunginjohtajan kuin Valamon luostarin johtajan kanssa. Karjalan...  Lue lisää


Pekka Visuri

Varustelun faktoja

28.8.2010 klo 6.00

Suomalaisessa kesäkeskustelussa ryhdyttiin arvioimaan Venäjän asemaa suurvaltana aika erikoisilla väitteillä. Talousasiantuntijat oikoivatkin heti valtiovarainministerin lasku- ja arviointivirheitä, mutta juuri kukaan ei ole julkisuudessa ehtinyt...  Lue lisää


Pentti Manninen, Verkkoapilan politiikan toimittaja

Onko piispa demaripelin hätävara?

26.8.2010 klo 6.00

Kun hätä on suuri, piispa on lähellä. Vai mitä pitäisi sanoa sosialidemokraattien presidenttipelistä? SDP keräsi kesän aikana melkoisella tärinällä "kansansuosikkeja" puolueen presidenttiehdokkaaksi. Nyt 38 nimen listaan saa ottaa kantaa...  Lue lisää


Aila Paloniemi, kansanedustaja ( kesk.)

Taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia

25.8.2010 klo 9.32

Kesä on tarjonnut koko maassa valtavan kirjon erilaisia pitäjä-, harrastus- ja kulttuuritapahtumia. Vähänkin aktiivinen on halutessaan löytänyt juuri itselleen sopivan tavan virkistyä. On synnytetty kaivattua yhteisöllisyyttä ja lisätty sosiaalista...  Lue lisää


1 2 3 4 5 ...

Uutiset

KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06

Apila TV

STT

Luetuimmat

Uutisviikko