Yleisöltä

Yleisöltä

Suomi kaipaa yhtenäistä Keskustaa

Nuoret keskustalaiset
9.6.2010 klo 9.22
Nuoret keskustalaiset kaipaavat yhtenäistä keskustaa. Kuva: Antti Vierola.

Maalaisliitto - Keskustalla on ollut erityinen rooli Suomen historiassa. Itsenäistymisen ja sisällissodan ajoista tähän päivään olemme olleet rakentamassa suomalaista hyvinvointivaltiota ja alueellisesti tasa-arvoista Suomea. Karu tosiasia on, että ilman Keskustaa Suomi näyttäisi hyvin erilaiselta. Ihmisyydestä, maahengestä ja mahdollisuuksien tasa-arvosta ponnistavan puolueen eteen myös meidän nuorten on ollut mielekästä tehdä työtä.

Keskustaa kohtaan tuntemastamme arvostuksesta johtuen puolueemme ympärillä viimeiset vuodet käyty keskustelu on surettanut. Politiikan sisällöt ovat hukkuneet rahoituskuvioiden alle. Keskustelu on ollut välttämätöntä seurausta modernin yhteiskunnan ja vanhojen toimintatapojen yhteentörmäyksestä. Valitettavasti Keskusta on joutunut tämän myrskyn silmään, osasyynä tässä ovat sattumat ja median erityisen kriittinen suhtautuminen. Olennaisinta on katsoa peiliin: emme ole aina kyenneet kulkemaan toimintatavoiltamme edistyksellisen kansanliikkeen tavoin etunenässä.

Vaalirahakohun tiimellyksessä puolueemme on tehnyt paljon rahoituksen avaamiseksi. Keskusta on näyttänyt esimerkkiä muille isoille puolueille avaamalla vaalirahoitustaan pitkältä ajalta. Vaikka tämä on ollut arvostettavaa toimintaa, tehdyt toimet eivät ole parantaneet haavoja. Paitsi että puolueen kannatus on laskenut kaikissa käydyissä vaaleissa, myös gallupit ovat vakava viesti kansalta Keskustalle. Sisäisen luottamuksen lisäksi tarvitsemme luottamusta myös tavallisilta ihmisiltä, jotka eivät äänestä puoluekokouksessa.

Näemme, että puolueen yhtenäisyyden on oltava tulevassa puoluekokouksessa ykkösasia. Puoluesihteerivalinnassa ei ole kyse siitä annetaanko periksi "Etelän Medialle" vai ei. Kyse on keskustalaisten puoluetta kohtaan tuntemasta luottamuksesta, sen rakentaminen nykyiselle pohjalle vaikuttaa mahdottomalta. Puolueemme on vakavassa tilanteessa. Aistittavissa on aito riski siitä, että jos pöytää ei saada nyt puhdistettua riittävästi, puolue voi jopa jakaantua kahtia.

Puoluesihteeriksi ehdolla oleva Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen on Keskusta-aatteen ihminen sydänjuuriaan myöten. Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja Keskustanuorten liittosihteerinä toiminut puolueen mies on sittemmin siirtynyt politiikan taustalle ja ollut tärkeänä tukijana keskustalaisille pääministereille. Laanisen tuntevat ja hänen kanssaan työskennelleet ovat oppineet arvostamaan hänen kykyään kuunnella, ajatella ja kannustaa. Luotamme siihen, että Laanisen johdolla Suomen Keskustalla on mahdollisuus yhdistyä, päästä eteenpäin ja voittaa vajaan vuoden päästä olevat vaalit. Hän on vahvin ja paras valinta puoluesihteeriksemme.

Lahden puoluekokouksesta keskustalaisilla on mahdollisuus valita puolueelle uusi johtoviisikko. Tähän tilaisuuteen on mielestämme suhtauduttava vakavasti ja vastuuta tuntien. Ei ole yhdentekevää kuinka Keskustan käy.

Katja Asikainen
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtaja
Kesälahti
 
Asko Autelo
Uudenmaan Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Vihti

Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Kuopio
 
Topi Heinänen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Ruokolahti
 
Sami Hänninen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Kalajoki
 
Heikki Kaisto
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Oulu
 
Anssi Kekkonen
Kaupunginvaltuutettu
Viitasaari
 
Markus Kinnunen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Helsinki
Eeva Kärkkäinen
Keskustan puoluehallituksen varajäsen
Helsinki

Juho Mattila
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja
Merijärvi

Mari Mäki
Keskustan Lapin piirin piiritoimikunnan jäsen
Rovaniemi

Matias Ollila
Keskustan Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtaja
Turku
 
Tuomas Paasonen
Espoo

Petri Toivola
Eduskuntavaaliehdokas 2011
Jyväskylä

- Nuoret keskustalaiset


Muita kirjoituksia:

Seppo Rantamaula, diplomi-insinööri, Helsinki

Stora Enson USA-tappiot!

28.8.2010 klo 12.48

Viime päivinä on spekuloitu paljon Stora Enson USA-seikkailun häviöiden suuruudella. Consolidated Papers yhtiön hankinnasta aiheutuneiksi tappioiksi Stora Ensolle on arvioitu reilut 2 miljardia euroa. Todellisuudessa tappiot nousevat yli viiteen...  Lue lisää


Petri Neittaanmäki, yhteiskuntatieteiden maisteri ja ex-kansanedustaja (kesk.) Jyväskylästä.

Kokoomus horjuttaa Suomen ulkopolitiikan linjaa

27.8.2010 klo 23.22

Kansallinen Kokoomus käynnisti viime vuoden helmikuussa näyttävän kampanjan julkisuudessa, jonka iskulauseena oli: ”Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa”. Ja toden totta, kokoomuspoliitikot ovat sitä puhuneet – sekä...  Lue lisää


Keskustan Keski-Suomen piiri

Nuorten sosiaaliturva ei saa olla sidoksissa vain työhön

26.8.2010 klo 10.00

Olemme iloisia hallituksen satsauksista nuorten työllistymiseen, koulutuspaikkoihin ja oppisopimuksiin. Nuorisotyöttömyys on kääntynyt työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan laskuun Vanhasen hallituksen aikana aloitettujen...  Lue lisää


Riitta Lonka, Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja, Orimattila

Poliiseja ajetaan työttömyyskortistoon

23.8.2010 klo 10.38

Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja kertoo blogissaan 16.8.2010, että  ”poliisin työttömyysluvut uhkaavat jälleen synkistyä. Rahat loppuvat poliisilaitoksilla. Määräaikaisten pestejä ei jatketa ja koulutuksesta siirrytään syksyn aikana...  Lue lisää


Veikko Leväniemi, entinen yläasteen rehtori, Vimpeli

Koulu puhuttaa puuta-heinää

23.8.2010 klo 10.28

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n tuore pomo Olli Luukkainen aloitti räväkästi. Hän haastoi  heti  kättelyssä valtakunnallisen koululaisten  vanhempainjärjestön. Luukkainen ei muistanut vanhaa hyvää kauppiastapaa: asiakas on aina...  Lue lisää


Risto Kuivaniemi Lappeenrannasta.

Fantastinen valtiovarainministeri

22.8.2010 klo 17.01

Kokoomuksen pj., valtiovarainmisteri J. Katainen pahoittelee ”muistivirhettään” Venäjän talouden kokoa pilkatessaan ja jatkaa samaan hengenvetoon, että täällä hypitään aina seinille, kun mainitaan Venäjä. Kyllä täytyy...  Lue lisää


Veikko Leväniemi, Vimpeli

Keskusta jäänyt Ilkassa sivuraiteelle

18.8.2010 klo 9.40

Vanhana horiskona muistan Ilkan 1950-luvulta. Etusivulla oli otsikko ”ILKKA, Maalaisliiton äänenkannattaja, päätoimittaja Artturi Leinonen”.  Hyvin pieneltä osalta olin mukana Ilkan levikkikamppailussa Vimpelissä lehden asiamiehen...  Lue lisää


Petri T Friman, Suomen Keskustan jäsen Laihialta

Älä unohda köyhän asiaa Timo Soini

18.8.2010 klo 9.30

Hallitusvastuuseen valittujen puolueiden tehtävänä on huolehtia kansalaistemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta yhdessä eduskunnan kanssa. Kansainvälisestä taantumasta huolimatta Suomen nykyinen hallitus on onnistunut pitämään työttömyyden pelättyä...  Lue lisää


Jari Leppä, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja

Elintarviketeollisuuden silmänkääntötemppu

14.8.2010 klo 15.07

Viime viikkojen aikana on eri puolilla maailmaa julkaistu ennusteita huonoista sadoista. Arviot maailman, Euroopan ja Suomenkin sadon jäämisestä keskivertovuotta pienemmäksi ovat hieman piristäneet viljojen tuottajahintoja jopa Suomessa. Monissa...  Lue lisää


Tapani Vaulasto Helsingistä.

Arkkipiispa Leon linjoilla

11.8.2010 klo 21.12

Olen arkkipiispa Leon kanssa samaa mieltä, että Suomessa arvot ovat hukassa. Ruokailun alussa ei mielestäni ole välttämätöntä tehdä ristin merkkiä. Tärkeintä on rituaali, jopa arkkipiispa kutsuu ruuan siunaamiseksi. Itse kutsun sitä...  Lue lisää


1 2 3 4 5 ...

Uutiset

KOTIMAA
Oliko UKK hyvis vai pahis?
3.9.2010 klo 6.00
KOTIMAA
Manner ei innostu EU:n pakollisesta äitiysvapaasta
2.9.2010 klo 17.13
KOTIMAA
Säätiöyliopistot ja ruotsinkieliset keräävät rahat
2.9.2010 klo 16.18
POLITIIKKA
Eerolan tapaus "ei kuulu hallintoneuvostolle"
2.9.2010 klo 15.55
KOTIMAA
"Maksulliset terveyspalvelut selkeästi lakiin"
2.9.2010 klo 14.39
ULKOMAAT
Wiesenthal oli Mossadin mies
2.9.2010 klo 14.22
POLITIIKKA
Lindén koplaisi laajakaistan ja sähköisen postinjakelun
2.9.2010 klo 13.59
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Stora Enso kiistää yhteisyrityksen suunnittelun
2.9.2010 klo 13.49
KULTTUURI JA MEDIA
Lappalaiselle UKK-palkinto
2.9.2010 klo 11.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Sanomalehtipaperille ehkä yhteisyritys
2.9.2010 klo 11.50

Apila TV

STT

Luetuimmat

Uutisviikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Blogit

Mielipiteet

Verkonpaikkaaja
Kolumni
Yleisöltä

Kannanotot

VERKONPAIKKAAJA
Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?
2.9.2010 klo 16.19
BLOGI
Seuraava presidentti
1.9.2010 klo 20.48
KOLUMNI
Lapsi kasvattaa äitiä
1.9.2010 klo 12.12
KOLUMNI
Kersantti Kekkonen ylipäällikkönä
1.9.2010 klo 10.03
KOLUMNI
Väyrynen haluaa ennätyksen
31.8.2010 klo 15.40
KOLUMNI
Venäläistä rulettia
31.8.2010 klo 14.00
PÄÄKIRJOITUS
Perussuomalaisten nousukiito jatkuu
30.8.2010 klo 15.45
BLOGI
Maailmanmestarit
29.8.2010 klo 11.04
YLEISÖLTÄ
Stora Enson USA-tappiot!
28.8.2010 klo 12.48
KOLUMNI
Varustelun faktoja
28.8.2010 klo 6.00

Linkit