Yleisöltä
Kohti tulevaisuutta – nuoret Jarmon tukena!
Me keskustalaiset nuoret olemme huolissamme siitä negatiivisesta kampanjoinnista, jota viime aikoina Keskustan puoluekokousvalintojen, erityisesti puoluesihteerivaalin osalta, on ilmennyt. Mielikuva puolueestamme ei ole äänestäjien silmissä ainakaan parantunut sen myötä.
Kun menemme Lahteen valitsemaan puoluesihteeriä, valitsemme puoluesihteerivaalissa äänestyslippuun kirjoitettavan nimen sillä perusteella, kuka kykenee parhaiten hoitamaan ne tehtävät, jotka Keskustan puoluesihteerin tulee hallita. Tämän punninnan suoritamme tarkastelemalla puoluesihteeriehdokkaiden aikaisempaa toimintaa.
Mikäli aiomme pitää puoluekoneiston toiminnassa, on varainhankinnassa onnistuttava. Tämä on puoluesihteerin tärkeimpiä tehtäviä. Kauniit sanat ja taivaanrannan maalaamiset eivät silloin hyödytä. On kyettävä tekemään kovaa työtä.
Puolueemme ulkopuoliset tahot ovat mielellään antamassa meille neuvoja. Niitä kannattaa ottaa vastaan varsin harkitusti. Puolueemme historia osoittaa, että kenttäväkeämme on yritetty ohjailla niin ulkoa- kuin ylhäältäpäin eri valintojen alla. Kumminkin mahtava kansanliikkeemme on aina osannut tehdä omat, itsenäiset ratkaisunsa, jotka ovat koituneet niin puolueen kuin isänmaankin parhaaksi. Tehkäämme nytkin Lahdessa harkitut valinnat, joiden pohjalta meidän on hyvä lähteä tulevia eduskuntavaaleja kohti. Uskomme, että tässä työssä järjestökoneemme veturiksi on valittava koeteltu ja hyväksi havaittu Jarmo Korhonen.
Miko Heinilä, Isokyrö
kunnanvaltuutettu, Keskustanuorten E-P:n piirin vpj., Isonkyrön Keskustan kunnallisjärjestön pj.
Eija Heinola, Satakunta
Esa Herrala, Isojoki
kunnanvaltuutettu, Isojoen Keskustanuorten pj.
Osmo Ihanus, Joensuu
Katharina Jokinen, Vantaa
Janne Kaisanlahti, Kemijärvi
Lapin Keskustanuorten tj.
Jere Kankkunen, Kitee
Sanna Kivilahti,
Keskustanuorten E-P:n piirin tj.
Johanna Koivuniemi, kunnanvaltuutettu Mäntsälästä
Kyösti Koivuniemi, Kurikka
Kurikan Keskustanuorten pj.
Laura Kuismanen, Kemi
Katri Kulmuni, Tornio
Keskustanuorten Lapin piirin pj., Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Hannu Laitinen, Jyväskylä
Keskustanuorten Keski-Suomen piirin pj.
Armi Liinamaa, Salo
Matti Lustig, Helsinki
kansanedustajan avustaja
Katri (Cata) Mansikka-aho, Helsinki
kansanedustajan avustaja
Antti Mulari, Suomussalmi
Suvi Ojala, Helsinki
Jukka Saarimäki,
Keskustanuorten E-P:n piirin pj., Keskustan E-P:n piirin vpj.
Mikko Savola, Ähtäri
Ville Toivanen,
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin vpj., Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Aleksi Toivonen, Jyväskylä
Pirkko-Liisa Utter, Seinäjoki
Seinäjoen Keskustanuorten pj.
Teppo Uusi-Uola, Eurajoki
työnjohtaja, teknisen ltk:n pj.
Susanna Viitala, Rovaniemi
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen
Muita kirjoituksia:
Stora Enson USA-tappiot!
Viime päivinä on spekuloitu paljon Stora Enson USA-seikkailun häviöiden suuruudella. Consolidated Papers yhtiön hankinnasta aiheutuneiksi tappioiksi Stora Ensolle on arvioitu reilut 2 miljardia euroa. Todellisuudessa tappiot nousevat yli viiteen... Lue lisää
Kokoomus horjuttaa Suomen ulkopolitiikan linjaa
Kansallinen Kokoomus käynnisti viime vuoden helmikuussa näyttävän kampanjan julkisuudessa, jonka iskulauseena oli: ”Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa”. Ja toden totta, kokoomuspoliitikot ovat sitä puhuneet – sekä... Lue lisää
Nuorten sosiaaliturva ei saa olla sidoksissa vain työhön
Olemme iloisia hallituksen satsauksista nuorten työllistymiseen, koulutuspaikkoihin ja oppisopimuksiin. Nuorisotyöttömyys on kääntynyt työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan laskuun Vanhasen hallituksen aikana aloitettujen... Lue lisää
Poliiseja ajetaan työttömyyskortistoon
Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja kertoo blogissaan 16.8.2010, että ”poliisin työttömyysluvut uhkaavat jälleen synkistyä. Rahat loppuvat poliisilaitoksilla. Määräaikaisten pestejä ei jatketa ja koulutuksesta siirrytään syksyn aikana... Lue lisää
Koulu puhuttaa puuta-heinää
Opettajien ammattijärjestön OAJ:n tuore pomo Olli Luukkainen aloitti räväkästi. Hän haastoi heti kättelyssä valtakunnallisen koululaisten vanhempainjärjestön. Luukkainen ei muistanut vanhaa hyvää kauppiastapaa: asiakas on aina... Lue lisää
Fantastinen valtiovarainministeri
Kokoomuksen pj., valtiovarainmisteri J. Katainen pahoittelee ”muistivirhettään” Venäjän talouden kokoa pilkatessaan ja jatkaa samaan hengenvetoon, että täällä hypitään aina seinille, kun mainitaan Venäjä. Kyllä täytyy... Lue lisää
Keskusta jäänyt Ilkassa sivuraiteelle
Vanhana horiskona muistan Ilkan 1950-luvulta. Etusivulla oli otsikko ”ILKKA, Maalaisliiton äänenkannattaja, päätoimittaja Artturi Leinonen”. Hyvin pieneltä osalta olin mukana Ilkan levikkikamppailussa Vimpelissä lehden asiamiehen... Lue lisää
Älä unohda köyhän asiaa Timo Soini
Hallitusvastuuseen valittujen puolueiden tehtävänä on huolehtia kansalaistemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta yhdessä eduskunnan kanssa. Kansainvälisestä taantumasta huolimatta Suomen nykyinen hallitus on onnistunut pitämään työttömyyden pelättyä... Lue lisää
Elintarviketeollisuuden silmänkääntötemppu
Viime viikkojen aikana on eri puolilla maailmaa julkaistu ennusteita huonoista sadoista. Arviot maailman, Euroopan ja Suomenkin sadon jäämisestä keskivertovuotta pienemmäksi ovat hieman piristäneet viljojen tuottajahintoja jopa Suomessa. Monissa... Lue lisää
Arkkipiispa Leon linjoilla
Olen arkkipiispa Leon kanssa samaa mieltä, että Suomessa arvot ovat hukassa. Ruokailun alussa ei mielestäni ole välttämätöntä tehdä ristin merkkiä. Tärkeintä on rituaali, jopa arkkipiispa kutsuu ruuan siunaamiseksi. Itse kutsun sitä... Lue lisää
Uutiset
Apila TV
STT
Luetuimmat
Uutisviikko
Pääkirjoitus
Blogit
Mielipiteet




Tulosta