Verkonpaikkaaja

Verkonpaikkaaja

Salainen lahjalista

Verkonpaikkaaja
23.12.2009 klo 7.00

Itsenäisyyspäivän tienoilla kävi klassinen tapaus. Olin pohjoisessa hiihtoreissulla ja matkalla Rovaniemen lentokentälle löysin taksin takapenkiltä Korvatunturin salainen-leimalla varustetun hieman ruttuisen paperin.

Tarkastelussa se osoittautui Pukinpajan suunnitteluosaston muistioksi nro SFA1-1234-777-3010/ 09, otsikkona ”Lamajoulun suosituksia”.

Muistion mukaan Joulupukin ei tarvitse viedä mitään kotimaakunnan miehen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen konttiin. Pukki ja Petteri voivat tosin pysähtyä rekiretkellään Keminmaalla Väyrysen puuhamaassa, mistä löytyy hotelli, viinipullottamo, tanssikeskus ja kohta kirkkokin. Joulumaan kokenut isäntä voi antaa ministeri-yrittäjälle muutamia vinkkejä, miten teemapuistoa pyöritetään.

Kiintoisa on muistion ehdotus, että samalla reissulla Joulupukki voisi kysäistä, myisikö Väyrynen vanhan jalasmökkinsä, jolla olisi käyttöä Nurmijärvellä. Jos mökki osoittautuu liian hintavaksi – muistion sanoin ”Väyrynen on tunnettu kitupiikki” – Pajan hankintapäällikkö voisi kääntyä Helsingissä leiriään pitävien romanialaisten puoleen. Käytetty asuntovaunukin voisi turvata pääministeri Matti Vanhasen paikan Nurmijärven valtuustossa.

***

Ulkoministeri Alexander Stubbille pukki voisi muistion mukaan viedä jarrusukat, ettei maratoneja ja Natoa harrastava ministeri liukastuisi suomalaisen ulkopolitiikan kaidalla polulla. Jarrusukat ovat paikallaan myös siksi, että ministerin olisi joskus hyvä pysähtyä informoimaan puolustusvoimien ylipäällikköä Afganistan-politiikasta.

Presidentti Tarja Haloselle Korvatunturin suunnitteluosasto neuvoo hankkimaan joltakin halpalentoyhtiöltä nipun edestakaisia Helsinki-Bryssel lentolippuja ja retkilounassetin. Vaihtoehtona on yhteinen lomamatka puolustusministeri Jyri Häkämiehen kanssa.

Puhemies Sauli Niinistön kattilakunnalle muistio neuvoo Joulupukkia viemään Kultaisen käytöksen -kirjan ja kahvimukin lusikoineen.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle osasto yllyttää paketoimaan navigaattorin, johon on ohjelmoitu Uudenmaan talvitorit vuotta 2011 varten. Samanlainen vekotin saattaa löytyä ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja oppositiojohtaja Jutta Urpilaisen paketista. Erikoinen on ehdotus SDP:n johtaja Urpilaisen vaihtoehtolahjaksi: koulutettu papukaija. Se kuulemma vapauttaisi Urpilaisen resursseja.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen saattaa löytää kuusen alta taskulampun, jolla voi tutkia paljon mainostetun ”Korhosen perunakellarin”, keitä kaikkia sinne on syksyn mediajahtien aikana piiloutunut. Vaihtoehtolahjana on vanhan Vaasan läänin gt-kartta.

Sosiaaliministeri Liisa Hyssälälle on paketti kartiinikangasta ja divarista hankittu sisustuslehti, jossa on esimerkkejä viihtyisistä toimistohuoneista.

Eurokansanedustaja Mitro Revon paketista voipi putkahtaa kaulassa roikkuva iso tutti.

Timo Soinin Brysselin residenssiin Joulupukki aikoo viedä sarjan aitohopeisia simpukansyöntivälineitä. Lahja ei muistion mukaan kuulunut alkuperäiselle listalle, vaan siellä oli puukauha, mutta lahjaneuvosto oli taipunut europarlamentaarikon avustajan sähköpostipommituksen edessä. Viimeinen niitti oli uhkaus kertoa totuus Joulupukista, joka oli tosin ensin murissut kertovansa totuuden Soinista…

***

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikaselle Korvatunturin hoksnokat aikovat pakata vuoden 2012 kalenterin. Yllättäen samanlaisen saa kansanedustaja Eero Heinäluoma. Vuoden 2012 kalenteri löytyy myös euroedustaja Anneli Jäätteenmäen lahjakontista. Varapuhemies Seppo Kääriäinen on muistion mukaan jo itse hankkinut kalenterin, joten Joulupukilta hän saa kosmoskynän.

EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs saa kirjan, jossa kerrotaan Frans Uno Fagernäsin toiminnasta talvisodan aikana Raatteessa ja Laatokan Karjalassa. Korvatunturin suunnitteluosaston mukaan jääkärikenraali oli esimerkillisen rohkea mies, joka ei väistellyt vastuuta eikä luimistellut joukkojensa selän takana.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn Joulupukki aikoo yllättää Sähkömiehen oppaalla, jossa kerrotaan miten sekaisin menneet piuhat pysyvät järjestyksessä ja vältytään oikosululta.

Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen ja STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää saavat myös opaskirjasen. Siinä annetaan niksejä uhmaikäisten kakaroiden käsittelemiseen.

Valtakunnansovittelija Esa Lonka saa Korvatunturilta säkillisen tulitikkupuntteja. Lisäksi keväällä on kuulemma luvassa jälkilähetys, jos valvottujen öiden määrä ylittää tietyn rajan ja silmiä on yritettävä pitää auki vielä juhannusviikolla.

Oli muistiossa muutakin jännää, mutta jääkööt aattoillan yllätyksiksi. Rauhallista joulun aikaa!

 

- Verkonpaikkaaja


Verkonpaikkaajan muut turinat:

Verkonpaikkaaja

Hiilenmusta syksy ja kuutamoviljelyä

9.9.2010 klo 15.44

Kesä oli heleän aurinkoinen, mutta politiikan syksystä on tulossa hiilenmusta. Syynä tähän on hallituksen energiaveropaketti, jota valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on markkinoinut ”vihreänä verouudistuksena”. Vanhasen...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Kiihottiko Ilkka Kanerva kansanryhmää vastaan?

2.9.2010 klo 16.19

Tampereella ja Turussa on kohistu uutisesta, jossa väitettiin poliisin käynnistäneen tutkimukset tamperelaisten kertomista turkulaisvitseistä. Taustalla olisi jatkuvasta solvauksesta hermostuneen turkulaisen tekemä tutkintapyyntö. Tampereen poliisi...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Piilopersu ja pakkodemari

26.8.2010 klo 16.00

Helsingissä järjestettiin alkuviikosta perinteiset suurlähettiläspäivät. Kotimaassa kesälomailevat edustajamme kokoontuvat aina ennen maailmalle hajaantumistaan yhteen saamaan evästystä siitä, mikä kulloinkin on ns. isänmaan etu. Diplomaatit ovat...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Kokoomus verryttelee hanskaamalla Moskovan kanssa

19.8.2010 klo 14.45

Täällä pohjan perillä raukoilla rajoilla on eletty jännittäviä hetkiä, kun amerikkalainen Newsweek kertoi Suomen olevan maailman paras maa. Lehti pisteytti meidät ykköseksi selvityksessä, jossa oli vertailtu eri maiden koulutusta,...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Perheriitoja, roskaruokaa ja surullinen ampumistapaus

23.6.2010 klo 17.20

Osataan sitä paremmissakin perheissä. Talven ja kevään olemme saaneet seurata kepun sisäistä perheriitaa, jossa rakkaat aatesisaret ja –veljet nimittelivät toisiaan virtahevoiksi, hattiwateiksi, syöpäpesäkkeiksi ja puolirikollisiksi. Lahden...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Viimeinen taisto

16.6.2010 klo 8.42

Olipa jännittävä kepun kokous Lahdessa. Seurasimme kesäpaikan isäntäväen kanssa näytelmää internetin välityksellä maaseudun rauhassa. Kyllä tämä netti on vekkuli peli. Verkkoapilamme raportoi lähes reaaliajassa tapahtumien kulkua. Hyvin pysyimme...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Sirkus saapuu Chicagoon

4.6.2010 klo 8.43

Jännitys tasavallassa tihenee. Vain enää viikko on siihen, kun Keskusta Sirkus saapuu ja pystyttää leirinsä viikonlopun ajaksi Lahden kaupunkiin, jota takavuosina kutsuttiin Suomen Chicagoksi. Kuka johtaa keskustaa ja maata Matti Vanhasen jälkeen?...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Maalaisliiton juurivesat

28.5.2010 klo 18.10

Tuoreet mielipidemittaukset kertovat, että keskustan perälauta repsottaa auki. Osa kannattajista on hypähtänyt tien viereen, josta perussuomalaisten Timo Soini noukkii heitä kyytiin. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ja...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Merisalon lista

21.5.2010 klo 15.24

Niinhän siinä kävi, että Tiitisen lista jäi suojelupoliisin kassakaappiin, jonne lerppahattujen entinen pomo Seppo Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto sen aikoinaan sulkivat. Korkein hallinto-oikeus ei antanut lupaa listan julkaisemiseen. Ratkaisu...  Lue lisää


Verkonpaikkaaja

Pyssy pois pöydältä, ministeri Katainen!

12.5.2010 klo 18.51

Iloiset kreikkalaiset ovat riehakkaalla käyttäytymisellään saaneet myös jäyhät suomalaispoliitikot villiintymään. Kreikan asian myötä Suomen politiikkaan on tullut sitä paljon kaivattua välimerellistä tunnelmaa. Sanan säilät säihkyvät, kun poliitikot...  Lue lisää


1 2 3 4 5 ...

Uutiset

KOTIMAA
Peruskoulun oppikirjat korostavat miestä
10.9.2010 klo 16.28
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Budjettiesitys syynä Metsähallituksen potkuihin
10.9.2010 klo 14.56
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Ollila lähdössä Nokiasta siirtymäkauden jälkeen
10.9.2010 klo 14.45
KOTIMAA
Internetissä viittauksia koulu-uhkiin
10.9.2010 klo 14.43
KULTTUURI JA MEDIA
Teos nappasi Sofi Oksasen
10.9.2010 klo 12.02
KOTIMAA
Petri Salo kiistää lahjonnan
10.9.2010 klo 11.50
ULKOMAAT
Porvarit vahvistavat asemiaan Ruotsissa
10.9.2010 klo 10.12
KOTIMAA
Kotikunta häviää julkisista verotiedoista
10.9.2010 klo 9.46
POLITIIKKA
Oikeusoppineet moittivat VTT:n viestintäohjetta
10.9.2010 klo 9.25
TALOUS JA TYÖMARKKINAT
Kallasvuo sai lähtöpassit - tilalle kanadalainen Elop
10.9.2010 klo 9.06

Apila TV

STT

Luetuimmat

Uutisviikko